http://www.konsolifin.net/bbs/showthread.php?t=51933
torstai 12. kesäkuuta 2008
tiistai 22. huhtikuuta 2008
Ei ehdi ei...
Eli blogin status on siis virallisesti: JÄISSÄ
maanantai 4. helmikuuta 2008
Alkuvuoden yllättäjä
Eli kyseessähän on siis Xbox360 juuri julkaistu Microsoft Game Studiosin julkaisema ja Mistwalkerin kehittämä JRPG Lost Odyssey. Edellinen Mistwalkerin boksille kehittämä peli oli Blue Dragon, joka ei demon ja videoiden perusteella ollut kyllä ollenkaan meikäläistä varten tehty. Eipä kyllä muutama Lost Odysseysta nähty video juurikaan nostattanut mielenkiintoani.Sitten suosikkikauppani sivuilla havaitsin pelin aasiaversion aluekoodivapaaksi ja sen kerrottiin vielä sisältävän täysin englanninkielisen version. Hintakin oli todella kohtuullinen, joten en voinut vastustaa kiusausta.
Peli kolahti postiluukusta jo viime torstaina, mutta vasta tänään ehdin sen korkkaamaan. Pakko sanoa, etten ole JRPG:stä innostunut näin sitten Final Fantasy 8:n. Nelisen tuntia vasta pelattuna, mutta nyt jo pystyy sanomaan, että aika eeppistä meininkä luvassa. Voi varauksetta suositella kaikille genren ystäville. Tämän pelin kanssa vierähtänee kymmentuntinen jos toinenkin.
Lost Odyssey noin 37 euroa.
maanantai 28. tammikuuta 2008
Fysiikkaa malliin GTA IV
No miksi päädyin kirjoittamaan tästä pelistä on se, että törmäsin seuraavaan linkkiin:
Mielenkiintoinen fysiikka demo.
Näyttää mielestäni todella lupaavalta ainakin noin fysiikoidensa puolesta. Toivotaan, että tämä osoittautuu kaiken hypensä arvoiseksi.
keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Uusi vuosi ja uudet kujeet...
Ja juuripa reeneissä vinoiltiin, että yhtä ahkeraa ollut reenaaminen kuin tämän päivittäminen. Eli tarkoituksena taas hieman elvytellä tätä blogia...
Nyt kun köyhyydessä elo on päättynyt tuli sitä juhlistettua tuhlaamalla parisensataa euroa amazoniin ja kumppaneihin (mm. Things From Another World kannattaa tsekata). Tuli tilattua suorilta koko setti The Chronicles of Conania. Kolme ensimmäistä osaa luettuna ja ero Suomessa julkaistuihin tarinoihin on laadullisesti todella huomattava. Värit pistetty uusiksi ja se on tehty mielestäni todella hyvin. Alkupäään tarinoista ei suurinta osaa voi juonellisesti hirveästi kehua, mutta taso nousee jatkuvasti eteenpäin mentäessä. Conan faneille voi ehdottomasti suositella.Myös toinen kulttuuriteko on tehty saman julkaisijan (Dark Horse) toimesta. Savage Sword of Conanit julkaistaan sarjassa noin 500 sivun raamattuina. Ensimmäinen osa on parhaillaan matkalla amzonista postiluukkuuni. Kyseessähän siis vanhaa kunnon mustavalko Conania. Monien mielestä näissä esiintyvä Conan on lähinnä Robert E. Howardin luomusta.
Pari vetämässä olevaa ennakkotilausta, jotka saattaa faneja kiinnostaa:
Absolute Sandman Vol. 3
Punisher MAX Vol. 4
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
I Ain't Dead Yet...
Tästä ei sen enempää... Paitsi jos ei sitä Mass Effectiä ole vielä hommattu, niin ostoksille mars mars. Tai tästä klikkaamalla play-asiasta halvalla. Vielä ehtii jouluksi jos toimii nopeasti.
Pari muuta ehdotusta sarjakuvien osalta pukin konttiin:
The Gunslinger Born (The Dark Tower Graphic Novel)
The League of Extraordinary Gentlemen: The Black Dossier
Garth Ennis' Chronicles Of Wormwood
Itse tilailin kaikki amazon.comista. Laatusarjakuvaa luvassa.
Sitten kannattaa vielä esim. amazonista tsekata Blade Runnerin 5 levyinen erikoisversio, joka julkaistaan DVD, HD-DVD ja BluRay muodossa. Pitkään odotettu vihdoin kunnollinen versio mahtavasta elokuvasta.
Yritetään taas joskus ehtiä tännekkin päin uudestaan. Täältä tähän.
perjantai 23. marraskuuta 2007
Loppuvuoden koodit
Pitäisi varmaan hommata paita mukaillen Rautiaisen Timppaa:
Vituttaa niin, ettei veri kierrä!
Voisi olla myyntihitti.
Ja tosiaan play-asiaan taas muutama koodi, jotka voimassa vuoden loppuun
$5 pois yli $50 ostoksesta:
RE-XMA-SAA
$10 pois yli $100 ostoksesta:
RE-XMA-SAB
torstai 8. marraskuuta 2007
Shooto - Chicago Collision 3 - Lahdessa 17.11.

Tapahtuma televisioidaan ja esitetään Diggarilta, eli tässä aiheesta kiinnostuneille hieno tilaisuus nähdä tapahtuma vaikkei itse pääsisi paikalle.
Tähän mennessä varmistetut ottelut:
Varmistuneet ottelut: European Title Fight 7. -83kg 10. -91 kg
1. -65 kg
Matteus Lähdesmäki
Shooto Lahti. Finland
Vs
David Lejänes
Hilti Bjj Stockholm. Sweden
2. -65kg
Toni Talvitie
Shooto Lahti. Finland
Vs
Chavdar Pavlov
Hilti Bjj Stockholm. Sweden
3. -70 kg
Antti Kilpola
Shooto Lahti. Finland
Vs
Ronny Dogra
Renyi Umeå Sweden
4. –70kg
Jukka Kuitunen
Shooto Lahti. Finland
Vs
Hamid"Akira"Corassani
GBG MMA. Sweden
5. -65kg
Christian Rummukainen
Shooto Lahti. Finland
Vs
TBA
6. -76 kg
Timo Lång
MMA Vantaa. Finland
Vs
Martin Machlin
Stockholm Shoot Sweden
Tomi Hietanen
Shooto Lahti. Finland
Vs
Nicholas Musoke
Stockholm Shoot Sweden
88. -85 kg
Lucio Linhares
Alliance Brazil
Vs
Tor Troeng
Renyi Umeå Sweden
9. -91 kg
Martin Lavi
Brasa Team Sweden
Vs
Jonas Hellqvist
Renyi Umeå Sweden
Saku Heikola
Heracles Valkeakoski
Vs
Alexander Gustavsson
Stockholm Shoot Sweden
maanantai 5. marraskuuta 2007
Korppien Kestit

torstai 1. marraskuuta 2007
Marraskuun peliherkut
Ensimmäinen tuttavuus on Call of Duty sarjan neljäs osa, joka kantaa lisätitteliä Modern Warfare. Ja tästä kiittäkäämme korkeampia voimia, sillä WW2 on jo niiiiiin läpikoluttu. Aiheuttaa kylmiä väreitä pelkkä ajatus vielä yhdestä aihetta käsittelevästä pelistä. Mutta siis tosiaan nyt taistelukenttänä ja -välineinä toimii nykyaikaiset vastineensa. Yksinpeliä kohtaan odotukset eivät ole kauhean korkealla, mutta eiköhän sekin ihan hauskaa tule olemaan. Pääpaino tässä tapauksessa siis moninpelissä, jonka beta-testi jo osoitti olevan aivan hulvatonta huvia. Moninpeliin on heitetty mausteeksi opittavia taitoja / ominaisuuksia, joilla voi muokata itselleen sopivaa sotilasta. Samoin pelaamisesta palkitaan uusilla aseilla, aseiden parannuksilla ja vastaavilla. Todella koukuttavaa hommaa voin kertoa.
Toisena kauppoihin ehtii Ubisoftin Assassin's Creed. Ja tästä pääsevät siis nauttimaan XO:n ja PS3 omistajat. Pelissä ohjaillaan salamurhaaja Altairia ainakin kehittäjien mukaan aidohkossa Jerusalemissa ristiretkien aikaan. Ilmeisesti tarkemmin 3. ristiretken aikoihin herramme vuonna 1191.Videoissa peli näyttää ainakin lähes kaikin puolin erittäin vakuuttavalta. Lähes siksi, että taistelun toteutus hieman arveluttaa, mutta aika näyttää, miten kehittäjät ovat tämän hanskanneet. Muutenkin pelissä on käytössä uudenlainen ohjaustekniikka, josta erittäin hyvä artikkeli löytyy täältä linkin takaa.
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on boksin omistajien yksinoikeudeksi jäävä Mass Effect, jonka veikkaan vievän suvereenisti vuoden peli palkinnon ainakin omissa kirjoissani. Kuten eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa jo mainitsinkin, on kyseessä BioWaren toiminnallinen seikkailu-roolipeli. Paria gameplay pätkää olen sortunut katsomaan ja pakko todeta, että mahtavalta näyttää. Varsinkin dialogi, joka näyttelee pelissä suurta osaa on suoraan sanottuna ennen näkemätöntä. Enää ei valita valmiista vaihtoehdoista mitä sanotaan vaan valitaan miten hahmo reagoi. Esim. jos polttaa päreensä, niin voi kesken ärsyttävän hahmon lauseen käydä ryysyihin kiinni jne. jne.Molemmilta peleiltä odotan todella paljon ja tarvii toivoa, ettei pettymyksiä tule.
Call of Duty 4: Modern Warfare julkaistaan pleikkarille ja boksille 9.11. (myös PC julkaisu)
Assassin's Creed julkaistaan pleikkarille ja boksille 15.11.
Mass Effect julkaistaan boksille 23.11.
Nyt enää pitäisi keksiä mistä saa aikaa kaikille näille tulokkaille lopputyön valmistumisen kärsimättä...
